Senior Software Developer (Topcon Healthcare Solutions EMEA Oy)

Oulu

Topcon Healthcare Solutions Emea (THS) jatkaa yrityskaupan kautta oululaisen 2015 perustetun Kide Systemsin menestystarinaa. Kide Systems perustettiin 2015 vuodenvaihteessa, kun yrityksen perustajat huomasivat, että silmälääketieteen piiristä puuttuu laiteriippumaton telelääketieteen ratkaisu ja päättivät vastata tähän tarpeeseen. Syntyi Optoflow (nykyisin tuotenimenä Harmony RS), joka yhdistää laiteriippumattomasti optikkoliikkeet, yksityiset klinikat ja silmäsairaalat sekä mahdollistaa reaaliaikaisen lausunnon sijainnista riippumatta sekä kuvien arkistoinnin pilvessä. Yrityskaupan jälkeenkin Topconin Oulun toimipisteen tekemistä leimaa vahvasti paikallisuus. Samalla Topcon-konsernin emoyhtiö Japanissa tarjoaa vakautta ja harteita tuotekehitykseen sekä kattavan globaalin myyntiverkoston.

Topconilla pääset luomaan merkityksellisiä teknologiaratkaisuja, joiden avulla voidaan pelastaa jopa ihmishenkiä (esimerkkinä diabeteksen varhainen tunnistaminen ennen taudin puhkeamista silmänpohjakuvista).  Merkityksellisen työn lisäksi ulkomaan komennukset tai globaali urapolku voi niitä haluaville olla hyvinkin realistisesti saavutettavissa. Topconin tuotekehitys pysyy ja kasvaa Oulussa. Täällä toimii myös useamman tuotteen kehitystiimejä, joista kaikkiin haemme uusia osaajia.

Lähtökohtaisesti olemme jatkuvasti kiinnostuneita kaiken tasoisista ohjelmistokehittäjistä: voit olla uraasi aloitteleva tai sinulla voi olla jo aikaisempaa kokemusta monipuolisista Java-toteutuksista. Rooleissa menestyminen edellyttää kuitenkin kokemusta Java-ohjelmointikielestä, web sovelluksista ja tietokannoista sekä vähintäänkin hyvää englanninkielen taitoa, sillä joissain tiimeissä sitä pääsee käyttämään pääasiallisesti.

Haemme ohjelmistokehittäjää, jonka tehtäviin kuuluu mm.

  • Ohjelmistokehitys ja -suunnittelu ketterillä menetelmillä
  • Tuotekehityksen sisäinen testaus
  • Dokumentaatio

Sopeudut joukkoon mikäli sinulla on:

  • Innostunutta suhtautumista työhösi sekä ehdottomasti halua oppia ja kehittyä
  • Kokemusta ketterästä ohjelmistokehityksestä
  • Omatoimista työskentelyotetta samalla kun puhallat yhteiseen hiileen työkavereidesi kanssa
  • Positiivista ja asiakaslähtöistä ajatusmaailmaa
  • Harrastuneisuutta koodaamiseen ja kiinnostusta Linux-ympäristöihin

Tekniseen osaamiseesi kuuluu:

Angular, TypeScript, RxJS
Java, Spring, Gradle, JUnit
Docker, Kubernetes
Agile kehitys

Työpisteesi tulee sijaitsemaan viihtyisissä työtiloissamme Oulun keskustassa Pekurin talossa remontoiduissa tiloissa, jonne muutimme vastikään. Hyvien julkisten yhteyksien lisäksi parkkihallissa tarjolla myös parkkipaikkoja henkilökunnalle.  Henkilökunta on antanut positiivista palautetta perehdytyksestä firmaan, osaavista kollegoista. Yrityksen koosta ja kasvusta johtuen vaikutusmahdollisuuksia oman tehtävän muokkaamiseen ja urapolun luomiseen jopa kansainvälisellekin asteelle löytyy hyvin.

 

Hae työpaikkaa