Embedded Software Engineer (Unikie)

Oulu

Unikie on 2015 perustettu, tällä hetkellä yksi Suomen nopeiten kasvava, ja valtaosin henkilöstönsä omistama, omavarainen ohjelmistoyhtiö. Toimintaa on Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Tulorahoituksella kasvaneen Unikien vuoden 2018 liikevaihto oli lähes 16 MEUR ja kasvutavoitteet ovat kovat, tähtäimessä on +100MEUR kokoluokka. Yhtiö sai liikevaihdon kovaan kasvuun palveluliiketoiminnalla. Rinnalla se kehittää omaa teknologia-alustaa, jonka lisenssimyynti ylsi 2018 jo 1,5 miljoonaan euroon.

Unikie työllistää alihankkijoineen 280 henkilöä. Unikien liikevaidosta noin kolmannes tulee viennistä. Perustuen Unikien asiantuntemuksen ja teknologiaratkaisujen tämänhetkiseen kysyntään markkinoilla, odotetaan vahvan ja kannattavan kasvun jatkuvan. Unikien asiakkaita ovat mm. Sandvik, Nokia ja Valmet.

Unikie keskittyy vaativiin embedded ohjelmistoihin autoteollisuudelle, älykkäille koneille, teollisuudelle 4.0 ja televiestinnälle. Unikiella on omat teknologiaratkaisut jokaiselle segmentille. Keihäänkärkenä on Unikie AI Vision, globaaliin markkinaan skaalautuva autonomisen ajamisen (AD) kokonaisvaltainen ratkaisu.

Unikie kehittää konenäköön ja hahmotunnistukseen liittyviä ratkaisuja, joiden avulla autot ja muut koneet osaavat tunnistaa ja väistää eteen tulevan ihmisen. Valikoimaan kuuluu Unikie AI Vision -lasertutkasovellus ja Unikie Driving Simulator -testausympäristö itseohjautuville ajoneuvoille. Tavoitteena on nousta kansainvälisten markkinoiden kärkeen keinonäköön liittyvien tuotteiden ja ratkaisujen kehityksessä ja tarjota yhä parempia ratkaisuja itseohjautuvien ajoneuvojen kehitykseen.

Vuonna 2017 Unikie yhdistyi pilvipalveluihin integraatioihin erikoistuneen Mystes Oy:n kanssa. Toukokuussa 2018 Unikie osti kiinalaisen Neusoftin suomalaisen liiketoimintayksikön Neusoft Mobile Solutions Oy:n ja kaupan myötä vahvisti autopuolen ohjelmistokehitysosaamistaan sekä laajensi uusien asiakkuuksien myötä jalansijaansa kansainvälisen autoteollisuuden saralla. Vuoden 2019 alussa Unikien palveluksessa toimi yli 200 ohjelmistoalan ammattilaista.

Unikie haluaa tarjota parhaat projektit parhaille tekijöille. Toiminta perustuu avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen niin oman yhteisön kuin asiakkaiden suuntaan. Tämä näkyy käytännössä mm. reilussa palkkauksessa ja monipuolisissa projektimahdollisuuksissa.

Arvojen kärjessä ovat asiakkaat ja yhdessä saavutetut tulokset. Muita ydinarvoja ovat rehellisyys, vastuullisuus ja ammattitaito, johon yhdistyy palava halu itsensä jatkuvaan kehittämiseen sekä vaikeimpien teknologiahaasteiden ratkaisemiseen.

Embedded Software Engineers

We are ambitious, engaged and excited about transforming industries with software innovations. We’re looking for software experts who are inspired to working on challenging technology and like to solve hard problems.

You will be part of a team which is going to dive deep into customer’s technology. You will have plenty of time to study it in order to become specialist of certain technogy area. In a longer run you will be founding solutions to hard problems and implementing solutions to this fine telecommunication system.

On top of good C/C++ skills we highly appreciate willingness to communicate, persistent and committed attitude and team player skills. As a team we will succeed. Naturally earlier experience of telecommunication area will help you to learn new things faster.

There is a room for one team lead type of person also, willing to take care of the team, looking after team development and performance, and also participating hands-on in daily work.

Hae työpaikkaa